perjantai 28. kesäkuuta 2019

DPO 10

Täällä taas pyöritään sängyssä kun ei saa nukuttua. Päivällä on jotenkin helppo olla, saa puuhailla ja nukkuakin. Sitten tulee tää ilta ja ahdistus. Kaikki muut nukkuu ja mä makaan täällä krampeissa ja maanantai-illan kauhukuvat päässä. Helvetti. 

Täytin maanantaina 25. 
En ole ikinä ollut mikään synttäripäivää juhliva ihminen. Tämäkin syntymäpäivä olisi ollut ihan täydellinen ns. tavallisen tylsänä, ei hössötystä, ei juhlia, lahjoja tms. Facebookin onnittelut olis ollut ihan bueno. Yleensä mun iskä ei onnittele, ellei sattumoisin kasvokkain nähdä. Viime vuonna nähtiin, silloin onnitteli. Tänä vuonna mä näin iskän omalla terassillaan valkoisen pressun alla. 

Päässä kaikuu ensihoitajien selitykset, äiti-puolen huuto, poliisin kysymykset, silmissä näkyy isä, pikkuveljen kasvot, lääkepurkit keittiöntasolla.. Joo.

En tiedä miten helvetissä kohtaan kaikki nämä ihmiset jotka on aivan hajalla. Otin heti paikalla koppia asioiden järjestelystä, olosuhteiden pakosta. Nyt mä piiskaan itseäni siihen kuosiin että tänä viikonloppuna jaksaisin pitää itseni kasassa, ottaa Helsingistä tuleva hajalla oleva veli hoteisiin ja käydä katsomassa pikkuveljeä ja äitipuolta, suunnitella ensiviikon toimia.

Kyllä tässä parisuhdettakin on koeteltu. Tuo parempi puolisko on yrittänyt ihan kaikkensa ja oon silti käyttäytynyt kuin mikäkin kusipää. On meillä silti ollut ihan kivojakin hetkiä täällä kotona, en sitä kiellä. Nämä illat ja yöt vaan on täyttä tuskaa.

Niin, tosiaan. Aiheesta eksyneenä, 
eletään noin piinapäivä kymppiä. Kramppaa. Menkat? Hmm. Lenkillä tuli taas eilen repiviä kipuja, pieniä jomotuksia. Edellispäivänä nostin koiraa lattialta ja tuntui siltä kun kohtu olis revennyt kahtia.
Sanoisin olevani 99.9% varma etten ole raskaana. Olishan se kauheen kivaa tämän kaiken paskasirkuksen keskellä, mutta en jaksa uskoa siihen.

Jos ensikuussa pitäisi yrittää uutta inssiä niin ei sekään näytä lupaavalta, osuu luultavasti viikonloppuun. Jippii. 
Elokuussa alkaa työt, molemmilla. Ajatus insseissä juoksemisesta on aika absurdi. 

Pahoittelut tästä hyvinkin huolittomasti kirjoitetusta vuodatuksesta. Jonnekkin se oli pakko oksentaa. Pysytään jatkossa vauva-projekti aiheen sisällä. 

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti piinapäiviin ja lämmin osanottoni isäsi menetyksestä <3 Menetin oman isäni alaikäisenä ja näin hänen kuoleman. Silloin tuntui, ettei tästä voi millään selvitä. Siitä on aikaa nyt jo yli 20 v ja uskallan sanoa, että suru ja shokki muuttuu hiljalleen ajan myötä, vuosien kuluessa lämpimiksi muistoiksi. Mutta se vie aikaa ja surulle (ja kaikille muillekin tunteille) pitää antaa tilaa olla ja mellastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puhut varmasti asiaa. <3 Olen pahoillani myös sinun puolestasi.

      Poista
  2. Lämmin osanottoni ja voimia tulevaan <3 Pidän vielä peukkuja että tähän raskaaseen aikaanne osuisi niitä odotettuja positiivisiakin yllätyksiä.

    VastaaPoista