Hah, odotin alkuraskauden kärsinnöissä kovasti sitä luvattua hehkua ja hyvää oloa.
Ja mitä vielä!
Olen kuin kävelevä ihmiszombi jolla on joku paiserutto. Mun päivät menee tällä hetkellä näin: aamulla yövuorosta suoraan petiin klo 8. Herään klo 16-17 syömään jonka jälkeen takaisin nukkumaan, herään klo 20 ja pistän itseni valmiiksi, klo 21 töihin. Tätä se on. Viikonloput täyttyy asioilla mitä pitäis hoitaa, kotona ei tapahdu mun toimesta yhtikäs mitään.
Onneks tuo vaimoke hoitaa nää eläimet ja kotia siinä missä töiltään kerkee ja jaksaa.
Mua rupeaa itseäni ärsyttämään tää mun jatkuva itkuvirsien kailottelu. Vaimokekin yritti tänään piristää ja tsempata, kun vei mua töihin ja itkin sitä kun nivelet särkee ja haluun nukkumaan. Pitäis muistaa nauttiakin ja ajatella, että tää on ainutlaatuinen hetki elämässä ja mitä kaikkea. On vaan helvetin vaikeeta olla positiivinen kun on niin kertakaikkisen paska olo fyysisesti, mikä vaikuttaa väistämättä henkiseen puoleen.
Mainittakoon ettei mun työtkään ole viime aikoina olleet ihan niin kevyitä mitä ne normaalisti on.. Lisäksi isän kuolemaan liittyvät asiat on edelleen todella vaiheessa ja niitäkin pitäisi jaksaa hoitaa arkisin virka-aikana.. Juu, helpommin sanottu kuin tehty.
Saipahan taas oksentaa henkisesti, hah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti